maanantai 5. joulukuuta 2011

Joulu kaapissa

Marttojen sanonnan mukaan näyttää siltä, että aion viettää jouluni kaapissa – ainakin siitä päätellen, mitä tahtia puunasin niitä viikonloppuna. Pyyhin keittiökaappien, eteiskaappien ja vaatekaapin päälliset ja ovet, työtason sekä kaappien ja työtason väliset laatat.

Järjestelin kaappien sisustaa uuteen uskoon ja avasin jopa liesituulettimen. Homma oli ihan mukavaa. Yllätin itseni löytämällä kaapin perukoilta tosi hienon kynttiläasetelman, jonka olin melkein unohtanut. Laitoin sen heti ikkunalle.

Tarinan tarkoitus ei ole saada sinua, joka et ole tällaiseen hullutukseen ryhtynyt, tuntemaan oloasi huonoksi. Tarinan opetus on vain itselleni: meillä tämä homma kannattaa tehdä kerran vuodessa. Kerran kahdessa vuodessa näytti olevan ihan liian harvoin. Tajusin, että kotini on näennäispuhdas.

Tästä se lähtee, taikka sitten ei.
Nämä kaverit eivät taatusti vietä jouluaan kaapissa: norjalaiset Arne Nerjordet ja Carlos Zachrison nimittäin koristavat kotinsa neulotuilla joulupalloilla. Heidän harrastuksestaan kerrottiin vastikään Helsingin Sanomissa.

Päätin kokeilla ohjetta kaiken siivoushuuman päälle – olisi kiva jos puhtaassa kodissa olisi vielä kauniita koristeitakin.

Alku lähti ihan hyvin käyntiin, mutta sitten erehdyin katsomaan Facebookin ryhmää Arnen & Carloksen joulupallokalenteri. Niin paljon palloja, niin vähän aikaa… Katsoessa muiden upeita luomuksia tuntuu, että oma pallonalku on aika surullinen väkerrys. Kukin kykyjensä mukaan sitten, niin.

Yksi Jeesuksen groupie, Martta, muistetaan touhukkuudestaan (jep, ilmeisesti se Marttaliiton arkkimartta). Maria taas istui hiljaa kuulostelemassa tapahtumia ympärillään. Kukin valmistautukoon Jeesuksen tai joulun tuloon tavallaan. Valmiiksi ei taida tulla kuitenkaan.


Liian perinteistä? Suosittelemme myös Anarkistimarttoja.

3 kommenttia:

  1. Minä haluan perustettavan Marialiiton meille, joiden kämppä on p****nen ja koruton, jotka istumme hiljaa kuulostelemassa ja suoritamme vähemmän. :D

    VastaaPoista
  2. Liityn heti marialiittoon, jahka se on perustettu.

    VastaaPoista
  3. Kyllä, kuka perustaa Marialiiton? Me täällä emme jaksa, mutta voimme istua hiljaa ja kuulostella, kun joku muu perustaa.

    VastaaPoista