Join viime lauantaina kavereiden kanssa aika paljon, ja oli tosi kivaa. Avasin korkin myös keskiviikkoiltana yhden hyvän ystävän kanssa kahdestaan, enkä hetkeäkään katunut. Torstaina otin jo iltapäivällä töissä työkavereiden kanssa. Kollega veti tyhjään vatsaan kolme lasillista.
Tänään ajattelin aloitella kuudelta vähän isomman porukan kanssa. Ottaisko punaista vai valkoista? Siitä voisi vaikka vääntää jutun juurta seurueessa, että helpommin tutustuisi muihin juhlijoihin.
Tiedän jo etukäteen, että ensi keskiviikkona saan kurkun kostuketta heti aamupäivällä, enkä meinaa malttaa odottaa.
Juomani on täyteläinen, hapokas mutta hillittömän makea, marjainen, mausteinen, lämmittävä. Ehkä pippurinenkin. Neilikka maistuu selvästi. Julkisilla paikoilla paperin makuinen ja tulisen polttava. Lusikalla saa syödä mantelit ja rusinat pohjalta.
Arvaat jo, että juomani on glögi.
Juoma joka tuo joulumielen, lämmön pakkaspäivään, virkistyksen synkkään iltaan. Minulla täysin ilman alkoholia. Vain kuppi kuumaa ystävien seurassa joulun alla olevissa tilaisuuksissa, ja tunnelma on taattu.
Jouluglögin historia on epäselvä. No niin varmasti, etenkin terästetyn version. Mutta ei mennä siihen. Niissä asioissa kunkin pitää tuntea omat rajansa ja valintansa.
Glögiperinne on tullut meille ruotsin kautta, mutta vastaavia tapoja tunnetaan ympäri Eurooppaa. Kurkistetaan jännään legendaan katolisten maiden glögihistorian hämäristä. Tiedon tarjoaa vuodenkierron juhlien täsmällinen tuntija Pentti Lempiäinen teoksessaan Pyhät ajat:
 |
| Legendojen aikana käärmeillä ei ollut maineenhallintaa. |
Käärme esiintyy tässä paholaisen vertauskuvana ja tarinan opetukseksi tuli, että Kristuksen risti kukistaa pahan vallan.
Tarinansa päälle Lempiäinen sutkauttaa, että meidän glögimme eivät taida ajaa paholaista ulos, vaan pikemminkin raivata sille tilaa. Jos tunnet, että näin käy, kerro siitä Jepelle: paihdelinkki.fi/jeppe/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti