torstai 22. joulukuuta 2011

Agentti Torvinen in Santa's Secret Service

Tontut, nuo pukin pikku apurit, vaikuttavat iskevän kiilaa kristilliseen jouluidylliin. On muun muassa esitetty, että ne ovat liian maallista kuvastoa joulupostimerkkiin.

Nuo hiippalakkiset agentit stalkkaavat lapsia, ja joidenkin mielestä aikuisiakin, joulunalusaikaan merkiten muistiin kunkin kolttoset.

Kiltteyspisteet vesittävät lahjan ideaa. Lahja on jotain, mitä saa vastikkeetta. Ihan ilman omaa ansiota. Ja nämä pikkukaverit vievät pukille terveisensä ja lahjasta tuleekin vaihtokauppaa.
Kuvan tonttu
ei liity tapaukseen.

Koska arkihavainnot muista kuin tonttulakkiin puetuista ihmislapsosista ja samassa asusteessa heiluvista, firman pikkujouluissa lapsen tavoin leikkimään nuortuneista pomoista ovat aika epävarmoja, niistä vielä ehkä selvitään (lääkityksellä).

Mutta suurempi loukkaantumisen kulttuuriin kannustava pulma tonttujen kanssa on niiden historia. Tonttujen sukujuuret kansanperinteessä johtavat aikaan, jolloin kristinuskosta ei näillä selkosilla vielä tiedetty. Mahtaako tonttu olla tämän päivän elinvoimaisin hahmo muinaisista suomalaisista uskonnoista?

Kielitoimiston sanakirja määrittelee tontun pieneksi ja hyväntahtoiseksi kodin tai kotipiirin haltiaolennoksi. Pitkä ja tunnelmallinen joululaulu Tonttu luo kuvan pihapiiriä kiertävästä vartijasta, joka tunnollisesti valvoo talonväen yörauhaa.

Mauri Kunnaksen Suomalaisessa tonttukirjassa mainitaan esimerkiksi riihi- ja saunatonttuja, omilla sektoreillaan toimivia, joskus omapäisiäkin, mutta pääasiassa asuintalonsa etujen puolesta taistelevia olentoja. Tiedetään myös olleen ilkeitä tonttuja.

Nykyään tontut esiintyvät myönteisissä merkeissä jouluisen hyväntahdon lähettiläinä vaikkapa joulukorteissa, koristeissa, postimerkeissä tai joulukalenterin kuvissa. Joulun maisemaan tontut ilmestyivät saksalaisen ja ruotsalaisen lastenkirjallisuuden kautta 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Tontut ovat soluttautuneet ja sopeutuneet kristilliseen jouluperinteeseemme erottamattomalla tavalla. Miksi siis huolestua, kun ne eivät näytä sitä mitenkään uhkaavan. Pikemminkin tontut näyttävät lahjapuuhissaan viittaavan pikku kätösillään kohti joulun suurimpaa lahjaa, Jeesuksen syntymää.

Perinteen tunteminen auttaa kyseenalaistamaan ja ymmärtämään paremmin oman uskon syvyyttä ja sen merkityksiä. Se tekee maailmasta turvallisemman paikan. Paavali sen nasevasti sanoitti: "Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” Kai se koskee myös tonttuja.

2 kommenttia:

  1. Meillä on nyt kova sana Red Caps, eli animaatiosarja tonttuliigasta joka pelastaa joulun ja taistelee hyvän puolesta eri puolella maailmaa. Pojillemme suurempia sankareita ei ole olemassa. Hyvän puolesta taisteleminen jos jotain on kristillistä.

    VastaaPoista
  2. What would Jesus do? Vaikea kuvitella, että hän vastustaisi hyvää. :)

    VastaaPoista