Joulu on tullut – olenko valmis? En lähettänyt kortteja, lahjan sain hankituksi vain siskon lapselle ja jouluruokaakaan en laittanut. Kyllä se joulu tuli silti, mielessä. Ai niin mutta olenko minä valmis? En taida olla enkä taida koskaan valmiiksi tulla. Mutta sellaista ihmisyys usein on. Keskeneräistä ja sellaisenaan täydellistä ihmisyyttä. Aina on varaa parantaa, mutta muistaa myös armeliaisuus itseään kohtaan.
Tämän asetelman tavoin joulu on
on tullut monelle valmiiksi.
Syntyikö Kristus tänäkin vuonna? Ihan varmasti syntyi niille, jotka sitä odottivat. Joulu tulee siitä huolimatta monelle muullekin, sen sisältö ja merkitys on eri asioissa: traditiossa, läheisten kanssa olemisessa, ruoassa, lahjoissa, Kristuksessa tai jossain ihan muussa. Joululla on yhtä monta muotoa kuin on sen viettäjääkin, kaikki yhtä arvokkaita, kun ne tekevät ihmisen onnelliseksi tai olon edes siedettäväksi.
Jeesushan sanoi, että sapatti on ihmistä varten, ei ihminen sapattia varten. Kaipa Jeesus olisi voinut sanoa saman koskevan joulua tai mitä tahansa, millä helposti ajattelemme olevan jokin tietty, "oikea" ja "alkuperäinen" muoto.
Rinnakkain elämme rauhassa kukin omien joulumerkityksiemme kanssa, kerromme omistamme toisillemme, vaikutumme toisistamme ja luomme yhdessä uutta, kaikille oikeudenmukaista. Vanha, uusi, perinteinen ja vieras syleilevät toisiaan. Minulle se on suuri joulun ihme, jota Jumalan rakkaudeksikin voi kutsua.
Joulu tulee – oletko valmis? -blogi päättyy tähän. Kiitos meille ja lukijoille. Erityiskiitos Pentti Lempiäiselle ja Kustaa Vilkunalle, joiden teoksia olemme ahkerasti siteeranneet.
Haluatteko tietää, mikä minusta on kauhein tapa esittää jouluevankeliumi? Ei se mitään, kerron kuitenkin.
Olen nähnyt sen aivan liian monta kertaa tietynlaisena tulkintana koulussa, seurakunnan tiloissa – missä nyt joulukuvaelmaa yleensä esitetään, tai esitettiin 80–90 -luvuilla, kun minä kävin koulua enkä osannut kyseenalaistaa, oliko se sitten sopivaa vai ei sellaista kristillistä hapatusta koulussa näyttää.
No mutta asiaan. Joulukuvaelma on kauheimmillaan, kun näyttelijät ovat pukeutuneet kylpytakkeihin, ja pyyheliinat on sidottu naruilla päähän. Sitten joku lukee jouluevankeliumia, ja näyttelijät suorittavavat kaiken tekstille uskollisena, miimisesti. Eikä pidä unohtaa enkeliä, joka kertojan luvun väliin lausuu oman replansa: "älkää peljätkö bla bla". Campina tämä menisi, mutta kun ei, se on tehty kaikella vakavuudella.
Miksi kylpytakit? Miksi pyyheliinat? Tavoitellaanko tällä autenttisuutta hipovalla rekvisiitalla sitä, että itse sanoma menee paremmin perille? Eikö Kristus synny ilman viittauksia beduiinikulttuuriin? Miksi aina sama, tylsä tulkinta?
Ja nyt taas palkokasvit pois nenukoista te mielennepahoittajat siellä, jotka olette tänäkin vuonna omassa seurakunnassanne esittäneet joulukuvaelman juuri edellä mainitulla tavalla tai nähneet oman pikku naperonne koulun joulujuhlassa kylpytakissaan heilumassa ja ajatelleet, että se oli liikuttavinta ikinä. Kyllä minä kestän, että toiset tykkää ja tekee sen juuri tuolla tavalla. Ei se ole minulta pois. Kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta. Minä tekisin toisin, ehkäpä tekotaiteellisen, postmodernin performanssipäljäyksen tai nykytanssiesityksen. Sekään ei ole keneltäkään toiselta pois. Joku taas voisi sen myötä ensimmäisen kerran oivaltaa jouluevankeliumin.
Tärkeintähän on sanoma. Itse kullekin jouluevankeliumi, joulun sanoma, aukeaa omalla tavallaan. Jos se ei kaikille aukea pyyheliinat päässä, niin pidän vain suotavana ja rikastuttuvana, että sanoman viestimiseen keksitään erilaisia tapoja. Vanhat tavat voivat pysyä siinä rinnalla.
Joulu tulee – oletko valmis? -blogi esittelee kuusitrendit. Ota kantaa: mikä tekee joulukuusesta joulukuusen?
Tapa tuoda kuusi sisälle on levinnyt meille Saksasta. Olennaista ei välttämättä ole ollut sen kuusisuus, vaan ylipäätään ikivihreys.
Puun tehtävänä nimittäin on symboloida Raamatussa kuvatun paratiisin elämänpuuta, jonka hedelmää haukkaamalla saavuttaisi ikuisen elämän. Paratiisista tuli kuitenkin lähtö, ja sittemmin kristityt ovat ripustaneet toivonsa Kristukseen lakastumattomana elämänpuuna.
Kun kuusi on koristettu palloilla, eli omenoilla ja muilla hedelmillä, fiilistellään jo Ilmestyskirjassa kerrotun taivaallisen Jerusalemin elämänpuuta, joka antoi sadon joka kuukausi.
Tämän lisäksi Pentti Lempiäinen kertoo teoksessaan Pyhät ajat vielä yleisuskonnollisen selitysmallin englantilaiselta tutkijalta: Kuusen pallot ja valot ovat aurinko, kuu ja tähdet kosmisen puun oksilla. – Halaamalla kuusta voit syleillä koko kosmosta!
Perinteinen.
Perinteinen kaveri: Kotimainen metsäkuusi
+ Persoonallinen muoto, mahdollisuus luontaisiin käpykoristeisiin, noutaminen perhettä yhdistävä retkeilysuoritus. Tuo tunnelmallisen tuoksun. Voi valita metsänhoidollisin perustein omalta tai naapurin tontilta. Emme suosittele jälkimmäistä noutopistettä ilman lupaa. – Varistaa neulasia. Oksat saattavat olla liian hennot painavimmille koristeille. Saattaa olla kallis ostettaessa. Toispuoleisuuden riski.
Muovinen.
Ikuinen: Muovikuusi
+ Tasaisen varma vuodesta toiseen. Kauempaa katsottuna voi näyttää aidolta. Voit ottaa sen esiin uudelleen ja uudelleen ja uudelleen…ja lapsenlapsenlapsesi voivat ottaa sen esiin. Käytännössä ikuinen. Allergikon ja siivouskammoisen unelma: ei varista neulasia. Ajan mittaan edullisin. – Sillä on kuusen väri ja profiili, mutta keinotekoinen tuntu. Miltä se tuoksuu? Minne sen kätkee 350 päiväksi vuodessa?
Tanskalaista laatua.
Uudehko tulokas: Tanskalainen tuontikuusi
+ Terhakkaoksainen, tasainen, vankka. Oikea idyllikuusi. Voit ripustaa siihen kaikki joulukoristeesi, pääsiäiskoristeesi, serpentiinit ja juhannuskoivut, ja silti vapaita oksia voi jäädä jäljelle. Mahtaako edes tunnelman vuoksi varistaa neulasia? – Epätodellisen sinivihreät oksat, epätodellinen tasaisuus. Liian hieno. Kalliihko.
Facebookissa kierteli kuva kirjoista kootusta joulukuusesta, joka oli koristeltu kauniisti valoköynnöksellä. Kiertävän kuvan lisäksi joukkoon ilmaantui muutamia kotimaisia toteutuksia. + Oivaltava toteutus, ilmainen, ei varista neulasia, kaunis, erilainen. Kirjatoukan unelmien täyttymys, sopii kulttuurikotiin. Ei kiirettä laittaa pois joulun jälkeen. – Kirjoja saa lisää kirjastosta, mutta miten saa kuusen tuoksun? Minne voi ripustaa pallot ja tontut? Ai pahus, jouluruokakeittokirja on toiseksi alimmassa kerroksessa.
Kuusenomainen
valmiste.
Bubbling under: Viritelmät
Kuusen tai muun havupuun oksat maljakossa, lastukuusi, piparkakkukuusi, muu kuusta etäisesti muistuttava koriste. + Yleensä vaivaton, helppo tapa koristella kotia. – Joskus mauton.
Tontut, nuo pukin pikku apurit, vaikuttavat iskevän kiilaa kristilliseen jouluidylliin. On muun muassa esitetty, että ne ovat liian maallista kuvastoa joulupostimerkkiin.
Nuo hiippalakkiset agentit stalkkaavat lapsia, ja joidenkin mielestä aikuisiakin, joulunalusaikaan merkiten muistiin kunkin kolttoset.
Kiltteyspisteet vesittävät lahjan ideaa. Lahja on jotain, mitä saa vastikkeetta. Ihan ilman omaa ansiota. Ja nämä pikkukaverit vievät pukille terveisensä ja lahjasta tuleekin vaihtokauppaa.
Kuvan tonttu
ei liity tapaukseen.
Koska arkihavainnot muista kuin tonttulakkiin puetuista ihmislapsosista ja samassa asusteessa heiluvista, firman pikkujouluissa lapsen tavoin leikkimään nuortuneista pomoista ovat aika epävarmoja, niistä vielä ehkä selvitään (lääkityksellä).
Mutta suurempi loukkaantumisen kulttuuriin kannustava pulma tonttujen kanssa on niiden historia. Tonttujen sukujuuret kansanperinteessä johtavat aikaan, jolloin kristinuskosta ei näillä selkosilla vielä tiedetty. Mahtaako tonttu olla tämän päivän elinvoimaisin hahmo muinaisista suomalaisista uskonnoista?
Kielitoimiston sanakirja määrittelee tontun pieneksi ja hyväntahtoiseksi kodin tai kotipiirin haltiaolennoksi. Pitkä ja tunnelmallinen joululaulu Tonttu luo kuvan pihapiiriä kiertävästä vartijasta, joka tunnollisesti valvoo talonväen yörauhaa.
Mauri KunnaksenSuomalaisessa tonttukirjassa mainitaan esimerkiksi riihi- ja saunatonttuja, omilla sektoreillaan toimivia, joskus omapäisiäkin, mutta pääasiassa asuintalonsa etujen puolesta taistelevia olentoja. Tiedetään myös olleen ilkeitä tonttuja.
Nykyään tontut esiintyvät myönteisissä merkeissä jouluisen hyväntahdon lähettiläinä vaikkapa joulukorteissa, koristeissa, postimerkeissä tai joulukalenterin kuvissa. Joulun maisemaan tontut ilmestyivät saksalaisen ja ruotsalaisen lastenkirjallisuuden kautta 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Tontut ovat soluttautuneet ja sopeutuneet kristilliseen jouluperinteeseemme erottamattomalla tavalla. Miksi siis huolestua, kun ne eivät näytä sitä mitenkään uhkaavan. Pikemminkin tontut näyttävät lahjapuuhissaan viittaavan pikku kätösillään kohti joulun suurimpaa lahjaa, Jeesuksen syntymää.
Perinteen tunteminen auttaa kyseenalaistamaan ja ymmärtämään paremmin oman uskon syvyyttä ja sen merkityksiä. Se tekee maailmasta turvallisemman paikan. Paavali sen nasevasti sanoitti: "Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” Kai se koskee myös tonttuja.
Täten julistan joulun alkaneeksi. Nyt on nimittäin Tuomaan päivä, ja perimätiedon mukaan siihen mennessä pitäisi olla jouluvalmistelut tehty.
Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi – joulurauhaa on aiemmin vaalittu tästä päivästä 13.1. olevaan Nuutin päivään saakka. Silloin ovelle saattaa ilmestyä nuuttipukkeja, jotka uhkaavat kepposella, jolleivät saa karkkia.
Kustaa VilkunanVuotuinen ajantieto on tallentanut vekkulin runon Tuomaan päivästä:
Tule meille, Tuomas kulta
tuo joulu tullesansa,
oluttynnyri olalansa,
viinapikari pivosansa,
juustokakku kailosansa.
Kyl sä meijän portin tunnet:
tervaristi, rautarengas,
musta koira portin alla.
Ihan niin kuin nyt: kaupoissa on jouluoluita, jouluksi hankitaan usein ruokajuomat Alkosta ja leivotaan jotain hyvää, vaikka juuri juustokakkua. Ei mitään uutta auringon alla.
Tuomaan päivänä saatettiin alkaa maistella jouluksi tehtyä olutta. Tämä merkittävä tapahtuma on tallentunut useisiin sananlaskuihin: "Tuomas tulee tuoppi kainalossa", "Tuomas tulloo tuoppi käes koettalemmaa kaljan makua" tai "Tuomas tynnää", mikä tarkoitti jouluoluen siirtämistä tynnyriin. On saatettu jopa sanoa ”Tuomas on aina juomas”, ja vanhoissa riimusauvoissa on ollut Tuomaan päivän merkkinä pikari.
Tuomaan päivä asettuu myös vanhan skandinaavisen uudenvuoden paikeille. Se tuntuu ihan järkeenkäyvältä, sillä käsillä on eräänlainen taitekohta, talvipäivänseisaus on huomenna. Tämä pimeys on voitettu!
Jari Jolkkosen ja Jaakko Heinimäen teoksessa Luterilaisuuden ABC kerrotaan mehukkaita yksityiskohtia luterilaisuudesta. Kirkkomme merkkihenkilö Martti Luther halusi antaa aikaansaannoksistaan kunnian Jumalalle, ja sanoi vain ottaneensa olutta työtoverinsa Melanchthonin kanssa sillä aikaa, kun Pyhä Henki teki työt.
Lutherin myös tiedetään sanoneen: ”Tuoppi olutta Perkeleen pilkaksi.” Luther oli sitä mieltä, että ellei alakuloa ja muita Perkeleen kiusauksia pysty vastustamaan rukouksella ja paastolla, on parempi lähteä musiikin, ystävien ja hyvän oluen pariin. Ei huonompi neuvo Tuomaan päiväksi.
Ennen kuin annat verenpaineesi kohtoa otsikosta tuohtuneena, niin kerrataanpa englannin kielen oikeinkirjoitus: saatana kirjoitetaan engalnniksi satan. Mikä sitten on seitan? Se on vehnäproteiinista eli gluteenista valmistettu herkku. Sen alkuperä on Kiinassa, mutta se on hyvin suosittua ravintoa eri puolilla Aasiaa. Se on erittäin proteiinipitoista, ja sitä käytetään kuin lihaa. Sen maku ja koostumus on myös lihaisa, mutta se on sataprosenttisesti kasviperäistä. Nam.
Jouluna seitanista saa juhlapöytään herkullisen paistin, jonka takia possut ja kalkkunat eivät ole kärsineet. Ei, vehnäproteiinin käyttö ihmisravintona ei ole pois possujen ja muun karjan ravinnosta, koska yhden eläinproteiinikilon tuottaakseen eläin popsii kymmenen kiloa kasviproteiinia. Et vie possulta murkinaa pois, vaan teet sen karsinaan tilaa, kun sinua varten ei tarvitse tuottaa possunlihaa.
Tuotantoeläimille syötetään itse asiassa paljon ihmiselle ravinnoksi kelpaavaa kasviperäistä ainesta. Vähän panee miettimään, että mites tällä pallolla nähdään nälkää niin kovasti, kun ihmisten eläimillä ruokkimiseen menee kymmenkertainen määrä kasvista. Kuinka monelle ruoka riittää, yhdelle vai kymmenelle? Liharuoka yhdelle, kasvisruoka kymmenelle?
On myös ekoteko jättää eläintuotteet muutaman kerran viikossa pois lautaselta, ellei ihan kokonaan niistä ole valmis luopumaan. Ei tarvitse olla Sherlock ymmärtääkseen, että on ekologisempaa mutustella kymmenen kiloa ravintoa kuin käyttää se tuottamaan yksi kilo ravintoa. Karjatalous aiheuttaa myös metaanipäästöjä, jotka edistävät ilmaston lämpenemistä.
Kaikki Jumalan luoma on arvokasta, myös possut. Jeesus syntyy tuomaan armon ihmisille, ihminen voi tehdä saman eläimelle, luonnolle, yhteisen hyvän vuoksi.
Älä syyllisty tai koe, että sinulta ollaan riistämässä jotain.
Pohdi asiaa ihan vakavasti, puntaroi hyötyjä ja haittoja.
Etsi sellainen tie, joka ei ole kohtuuton muulle elävälle mutta kohtuullinen sinulle.
Kuusen alla on jotain, mutta
onko se meidän kuusi?
Joka vuosi ennen joulua isäni soittaa ja sanoo, että tänä vuonna ei sitten tule joulua, koska ei ole rahaa.
Yhtä usein sanon isälle, että ei se mitään. Olen jo nuori aikuinen, kestän sen kyllä. Kaikkea on, ja mitään ei enää tarvita.
Yhtä usein käy myös niin, että isä lopulta peruuttaa uhkauksensa, ja askartelee meille lahjoja yön pimeinä tunteina ennen aattoa. Viime vuonna tässä puuhassa sirkkeli haukkasi palan isän etusormesta. Onneksi ei käynyt pahasti.
Halu ilahduttaa lähimmäistä on kova. Pula-ajan eläneen isäni näkökulmasta lahjat tekevät joulun.
Rakkaimmat lahjat ovat sellaisia, joista näkee, että niiden antaja on nähnyt vaivaa ja valinnut jotain juuri minulle sopivaa. Niiden kautta sanotaan sellaista, mitä tulee liian harvoin sanottua ääneen.
Joululahjaperinne on johtanut lähimmässä kauppakeskuksessa nähtävään, pyhiä edeltävään kulutushysteriaan. Sumea turhakkeiden ostaminen ja laukkaaminen pää kolmantena jalkana kauppojen tungoksessa hikipisaroiden helmeillessä pitkin selkärankaa on monelle joulustressin viimeinen niitti. Ajatus joulusta ei enää olekaan kiva vaan ahdistava.
Pahempi homma on, jos lahjaperinne muodostaa sosiaalisen paineen kuluttaa, ja joulu tuleekin vain niille, joilla on varaa siihen. Siinä se nyky-yhteiskuntamme vastakkainasettelu ja kuilu yhteiskuntaluokkien välillä repeää kirveleväksi avohaavaksi.
Kuten muistamme, Jeesuksen seimelle kertyi sekalaista sakkia. Joulusta ovat oikeutettuja iloitsemaan kaikki. Lahjasta on nimittäin kristillisessä joulussakin kyse, Jumalan lahjasta ihmiselle.
Onneksi isäni liioittelee. Meille on kyllä aina tullut joulu, vaikkei ole ollut varaa. On ollut ruokaa ja lähisukulaisia paikalla. Jos olet yhtä onnekas, älä epäröi auttaa niitä, joille joulu ei näytä tulevan. Lahjat ovat tarpeen lähellä ja kaukana.
Jos haluat välttää hikikarpalot kaupassa, kokeile voisitko osoittaa joulumieltä ei-materiaalisin konstein.
Tänään kuuluisi kirkkovuodessa muistella Mariaa, hänen odotuksensa lähestyvää päättymistä – tiedättehän, hän oli raskaana. Mutta muistelin häntä jo torstaina. Nyt muistelen Joosefia. Hän ei ollut Jeesuksen biologinen isä, mutta isä ja vanhempi Jeesukselle enemmän kuin kukaan muu. Joosef on evankeliumitekstien mukaan melko mukavanoloinen mies.
Noin parituhatta vuotta sitten Lähi-idän kulttuureissa oli vallalla käsitys miehen kunniasta, jota pidettiin yllä etenkin naisten käyttäytymistä vahtaamalla. Jostain kumman syystä oli häpeäksi sulhaselle ja isälle, jos morsmaikku ei ollut neitsyt, ja jostain syystä ylipäätään oli häpeällistä morsmaikulle, jos ei ollut neitsyt. Noh, 2000 vuotta sitten kovin moni asia oli kovin omituista miunun näkökulmastani.
Sekin oli omituista, että kun miestä sitten hävetti, niin piti listiä jengiä, että ei enää hävettäisi. Morsmaikku piti saada hengiltä, jos oli epäilyksiä esiaviollisesta...köh köh köh – tämä on meille kirkossa vaikea sana – seksistä. Oli myös oleellista kunnian kannalta, että kasvatti omia biologisia jälkeläisiään – adoptio ei ollut lainkaan kunniallista.
Mikä siis tekee Joosefista mukavanoloisen miehen? Ehkä nyt 2011 Joosef ei enää olisi ihanteellista sulhasmateriaalia, mutta omaan aikaansa nähden, hän oli aika jees. Kun hän näet kuuli, että Maria oli paksuna ennen heidän avioitumistaan – ja ilmeisesti Joosef oli melko varma, ettei hänellä ollut mitään tekemistä Marian sisällä kasvavan solurykelmän kanssa – hän ei evankeliumitekstin mukaan ollut vaatimassa Marian lahtaamista, vaan ajatteli purkaa kihlauksen kaikessa hiljaisuudessa, koska ei halunnut saattaa Mariaa häpeään. Kyllä hän varmaan omaakin kunniaansa ajatteli, kun hissukseen meinasi alttarin feidata, mutta laskettakoon se hänelle inhimillisyyden piikkiin, ei kukaan meistä ihmisenä mikään Jeesus ole.
Tässä meillä kehityskelpoinen ihmisyksilö.
Valoisalta näyttää.
Ja tässä kohtaa evankeliumin kertomusta on taas sellainen umpikuja, jossa tarvitaan interventio korkeammalta, koska tilanne on perin kinkkinen, joten enkeli saapuu kertomaan, että anna palaa vaan Joosef, mene naimisiin Marian kanssa, adoptoi se lehtolapsi omaksesi, elä onnellisena elämäsi loppuun asti! Ja Joosef teki niin.
Se ei kuulkaa sen ajan ja kulttuurin miehelle ollut helppoa, mutta Joosef oli omassa ajassaan edistyksellinen. Hän uhmasi kulttuurinsa sydämettömiä sääntöjä, koska oli empaattinen ihminen. Hän toimi toisin. Vähän rohkaisua hänkin siinä tarvitsi, mutta kukapa meistä ei.
Noin, tämän pseudosaarnani suuri opetus: ihminen on kehityskelpoinen otus.
Kunniaan, tai ennemminkin häpeään perustuvaa väkivaltaa on edelleen monissa kulttuureissa, myös suomalaisessa, mutta kuten totesimme – ihminen on kehityskelpoinen otus.
Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja kaikki mausteet.
Lisää jäähtyneeseen seokseen munat yksitellen, sitten sooda-vehnäjauhoseos. Anna taikinan kovettua seuraavaan päivään.
Kaaviloi taikina mahdollisimman ohueksi levyksi.
Ota siitä piparkakkumuotilla kakkuja.
Paista 200 asteessa 5–8 minuuttia.
Pentti Lempiäinen arvelee teoksessaan Pyhät ajat, että piparkakut ovat katolisen ajan perinnettä. Niiden esikuvana ovat olleet ristiretkeläisten tuomat, hunajalla maustetut leivät, joiden reseptiä sitten tuunattiin Kaukoidästä tuoduilla mausteilla. – Nimikin sen jo sanoo: piparkakussa oli pippuria.
Kasvaako Suomessa inkivääri? Entä kaneli? No ei ole sitä neilikkaakaan eikä pomeranssia. Piparkakuissa on siis ulkomaalaisvaikutteita.
Maahamme muuttaneet jouluperinteet ovat kotoutuneet. Monien mielestä niitä ilman joulu ei olisi joulu.
Miksi sitten uusia muualta tulevia vaikutteita, aatemaailmoja tai ideoita on niin vaikea hyväksyä? Varsinkin silloin, kun ne muuttaisivat juhlaperinteitämme. Vai ottaako se vain aikaa? Emmekö näe, miten perinteemme ovat jo aikojen kuluessa jatkuvasti muuttuneet, tai missä niiden juuret ovat?
Ehkä siinä sananlaskussa on vinha perä, että ”jos et tunne historiaa, et voi rakentaa tulevaisuutta”. Syö ennakkoluulosi!
Esittelyssä joulun elävimmät koristeet, kukat. Reittaa vehreät ystävämme! Mikä on ykkönen?
Hyasintti
Kiitämme: Laaja väriskaala, kehittyy pyhien aikana nupusta täyteen kukkaan. Paljon pieniä kukkia. Huumaava tuoksu kompensoi vaatimattomampaa ulkoasua.
Moitimme: Huumaava tuoksu, joka räjäyttää allergikon tajunnan. Vähän myrkyllinen. Kristillinen merkitys: Kuvaa Kristuksen kuninkuutta, sillä nimitys viittaa jalokiveen, joka koristaa taivaallista Jerusalemia. Jalokiviä on kaksitoista, ja ne kuvaavat kukin Kristuksen ominaisuuksia.
Joulutähti
Kiitämme: Allergisen unelma, tuoksuton. Perinteiset joulun värit, punainen ja vihreä, sopivat yhteen muiden koristeiden kanssa.
Moitimme: Kun ostat sen, se on punavihreä. Kun päätät luopua siitä, se on punavihreä. Ei kehity. Aavistuksen tylsä. Hankala punavihersokeille. Vähän myrkyllinen.
Kristillinen merkitys: Punaisena kuvaa Jumalan rakkautta, joka tulee keskellemme Kristuksen kautta. Valkoinen versio kuvaa Jeesuksen äidin neitsyyttä ja Jeesus-lapsen synnittömyyttä. Valkoinen on myös ilon väri. Tähden muotoisena muistuttaa tietty Betlehemin tähdestä.
Joulukaktus
Kiitämme: Kauniit kukat, jos onnistut saamaan sen kukkimaan. Ei haittaa, vaikket muistaisi kovin usein kastella. Myrkytön ja tuoksuton, sopii siis allergisille ja maistelijoille.
Moitimme: Epävarmuus. Entä, jollei se kukikaan jouluna?
Kristillinen merkitys: Kaktus, tuo erämaan kukka, on askeetikkojen symboli. Oikeasti lähtöisin sademetsästä, mutta kuvaa silti sitä, että Jeesus valmistautui tehtäviinsä autiomaassa.
Amaryllis
Kiitämme: Huomiota herättävä, pitkä, kaunis kellomainen kukka. Taattu katseenvangitsija kodissasi, arvokas lahja lähimmäiselle.
Moitimme: Saattaa kasvaa liian pitkäksi, jos innostut kastelemaan. Myös puna-vihreä. Vähän myrkyllinen.
Kristillinen merkitys: Sipulikasvi kuvaa uutta elämää.
Keltavihreä mähkä
Kiitämme: Uudenlaista näkökulmaa joulukukkien keskelle, metsäinen tunnelma ja olomuoto. Virkistävän keltavihreä, tuulahdus ennen pitkää koittavasta keväästä.
Moitimme: Luotaantyöntävä nimi. Kuulostaa joltain, mitä valuu kirveellä jalkaan isketystä avohaavasta viikon metsässä harhailun jälkeen.
Kristillinen merkitys: Ikivihreänä symboloi Kristuksen tuomaa ikuista elämää, kuolemattomuutta ja elämänvoimaa.
Marialle tuli positiivinen raskaustesti enkelin muodossa kirkkokalenterin mukaan maaliskuun lopulla, tasan yhdeksän kuukautta ennen laskettua aikaansa 25.12. Siinä valossa, että Maria todennäköisesti oli aikansa ja kulttuurinsa mukaisesti noin 13-vuotias ja pullat uunissa, ei käy kateeksi. No mutta Marialla ilmeisesti meni kaikki ihan jees, asiasta ei evankeliumeissa juuri kerrota, niin kuin ei Raamatussa yleensä paljon naisten näkökulmista asioita kerrota. No mutta se on ihan oma juttunsa, puhutaan nyt muista äideistä.
Suomessa alaikäisten raskaudet ovat melko epätavallisia, mutta kehitysmaissa äitiys on naisen suurin terveysriski, etenkin alaikäisille. 15–19 -vuotiaan riski kuolla raskauteen tai synnytykseen on kaksi kertaa suurempi kuin sitä vanhemman naisen, ja 15-vuotiaalla riski on viisi kertaa suurempi.
Kehitysmaissa raskaana ollaan liian varhain, liian usein ja liian tiheään tahtiin. Eihän se täällä meillä äitiysterveyden edelläkävijämaassa mikään verrattava terveysriski ole olla raskaana ja synnyttää vaikka 13-vuotiaana – sosiaalista stressaavuutta en yhtään vähättele – mutta olepa jossain pöpelikössä vailla hygieniaa, koulutettua terveydenhoidon henkilökuntaa ja varautumista komplikaatioihin. "Kyllä luonto hoitaa hommat." Joo niin hoitaa, sillä tavalla, että maailmassa kuolee päivittäin raskauteen tai synnytykseen tuhat naista, 90 prosenttia näistä siellä, missä ei ole äitiysterveysosaamista. En ottaisi luontoa kätilökseni, vaan luotan ennemmin tutkittuun tietoon ja ammattiosaamiseen.
Palataanpa taas Mariaan. Siinä hän sitten oli 13-vuotiaana, nyytti kainalossa. Oman aikansa ihmisenä hänellä ei varmaan paljon muuta mahdollisuutta elämässä ollutkaan kuin avioitua ja synnyttää lapsia, joten siinä mielessä hyvä Marialle: itse terveenä ja sylissä vanttera ihmiskunnan pelastaja. Ajat olivat totisesti toiset. Kehitysmaissa kuitenkin edelleen suuri osa tytöistä ja naisista jää vaille koulutusta, koska heiltä odotetaan ensisijaisesti kehojensa suomia etuja.
14-vuotiaana naimisiin, raskaana ensimmäisen kerran 15-vuotiaana, ja siitä eteenpäin edellisen synnyttyä uudestaan raskaaksi, kunnes keho ei enää kestä. Edellinen ei ole mikään epätavallinen tarina. Ei kuulosta länsimaiseen korvaan kovin kivalta. Voihan se jonkun mielestä kivaa ollakin – mikä minä olen arvioimaan toisten kivaa – mutta pitäisi olla mahdollisuus valita itse, olla vaihtoehtoja. Sitä minä tässä pohdiskelen, vallinnanvapautta, ei minulla mitään teini- ja kotiäitejä vastaan ole. Kukin tavallaan, jolla itse onnelliseksi tulee.
Maria oli teiniäitinä onnekkaassa asemassa, koska kantoi ja synnytti Jumalan lapsen: eihän siinä varjeluksessa voinut mikään pieleen mennä, ei tarvittu koulutettua kätilöä varmaan ei... Eikä pikku-Marian pelolle ja hämmennykselle enää voi mitään tehdä. Mutta monen pienen tytön ja nuoren naisen elämään voi vaikuttaa juuri nyt. Sinä voit olla osallinen siitä, että tytöt ja naiset pääsevät kouluun, saavat avioitua tai perustaa perheen niin halutessaan, saavat ammatin, pääsevät töihin ja saavat terveydenhoitoa. Se on erinomainen joululahja, joka on elämänmittainen lahja jollekin tytölle tai naiselle.
Houston, meillä on täällä tilanne, jolle tarttis tehdä jotain.
Me tiedämme, että myös pojilta odotetaan rankkoja ja vaativia asioita, mutta tähän tekstiin meitä innoitti Maria lasketun aikansa lähestyessä. Meille sukupuoli ei ole vastakkainasettelun asia.
Näinä mykoplasmojen, sika- ja lintuflunssien aikoina, käsi sydämellä, laittaisitko vastasyntyneen lapsesi eläinten ruokakaukaloon nukkumaan?
Sallisitko herkän vauvasi lepäillä virttä 463 lainaten härkien hengityksessä ja aasin tyynessä rauhassa? Kyseisen elikon mahdollisesti vielä töniessä lasta turvallaan, koettaessaan saada suuhunsa maistuvan tukon rehua.
Sitähän se seimi on, eläinten heinäteline. Ja jos on vauva siihen laitettava, ollaan keskellä aluepolitiikan autioittamaa maaseutua, ja lähimmässä Sokos Hotellissa ei to-del-la-kaan ole ollut tilaa.
synnytyksen hetkellä jonkinlaiseen eläinsuojaan, missä sitten seimi oli saatavilla.
Seimi on ainut Raamatun antama tieto Jeesuksen ensitaipaleen olosuhteista. Jouluseimiasetelmista on säilynyt kuvia 300-luvulta, joissa seimen ympärille on ilmestynyt jo ihmisiä ja eläimiä.
Seimikuvaelmia tiedetään esitetyn kirkoissa jo 400-luvulla. 1200-luvun alkupuolella Franciscus Assisilainen rakennutti seimiasetelman, joka vaikutti paljon siihen, että niistä tuli suosittuja joulukoristeita.
Seimen ympärillä nähdään perinteisissä asetelmissa ihmisten lisäksi eläinmaailman edustajia: härkä, aasi, lampaita ja mahdollisesti itämaan tietäjien kulkupeli, kameli. Kaikille näille on muodostunut symbolinen merkitys.
O'rly?
Härkä ja aasi liittyvät Jeesuksen elämän loppupuoleen. Aasilla Jeesus ratsasti Jerusalemiin ennen kuolemaansa. Härkä oli uhrieläin, ja Jeesus oli uhri.
Lampaat lienevät kirmanneet seimelle paimenten vanavedessä. Lampaat esiintyvät useissa Raamatun vertauksissa, ja Jeesusta verrataan hyvään paimeneen.
Itämaan tietäjät saattoivat tulla kamelin kyydissä tervehtimään Jeesusta. Heidän roolinsa on edustaa erilaisia, eri taustoista tulevia ihmisiä, joista myöhemmin on tullut kristittyjä.
Yeah, right.
Ehkä sen vauvan uskaltaisi sinne eläimen ruoka-astiaan laittaa vieläkin. Mutta kun ei voi: nykyaikaisissa tehotuotantonavetoissa on äärimmäisen korkea hygieniataso. Niin korkea, että sinne ei periaatteessa saisi astella kuin tilan oma isäntäväki. Jos laskettu aikasi on jouluna, yritä hakeutua edes lähimpään terveyskeskukseen.
Pieni ystäväni olisi halunnut olla Lucia-neito päiväkodin juhlassa, mutta hän ei saanut, koska oli poika. 4-vuotias ystäväni itki lohduttomasti, ja hänelle kotona yritettiin selittää, että kun muut ihmiset yleensä ajattelevat, että Lucian pitää olla tyttö. Ei se ystävääni lohduttanut.
Ystäväni ei ole ainoa poika, joka painii tämän saman dilemman kanssa. Moni pieni ja isompikin poika haaveilee saavansa olla Lucia.
Lucian juhlinta tulee keskiajalta. Se levisi 900-luvulla Ranskaan, Saksaan ja Englantiin. Ruotsiin se saapui 1300-luvulla. Alkuperäinen juhlakalu oli perimätiedon mukaan nuori sisilialaisneitonen, joka koki marttyyrikuoleman noin vuonna 304.
Sisiliahan on Italiassa. Sen verran, mitä muistelen, niin italialiaset ovat keskimääräisesti välimerellisen tummia. Jotenkin olemme saaneet tämän "alkuperäisasetelman" venymään siihen, että lähes poikkeuksetta haluamme sen kulkueen kuningattaren olevan pitkätukkainen blondi. En edes lähde mainintaa enempää spekuloimaan ruskeatukkaista, sinisilmäistä Jeesusta kuvataiteessa – Lähi-idässä tuppaa olemaan melko ruskeasilmäistä, mustatukkaista populaatiota. Pohdinpa vaan, että olemme kristillisten perinteidemme kanssa kulkeneet pitikiä teitä päästäksemme tähän pisteeseen, missä uskomme, että meillä on jotain alkuperäistä ja haluamme siitä kynsin ja hampain kiinni pitää.
Pentti LempiäisenPyhät ajat sanoo, että "Lucia tuo valoa ja lämpöä vuoden pimeimpään aikaan, mutta viittaa myös Kristukseen, maailman valoon". Iloisesti Luciat ja Kristukset sekaisin on tuossa lausahduksessa. Ehkä siksi, että kun joku tuo maailmaan valoa, lämpöä ja iloa, niin sukupuolella ei ole mitään merkitystä?
Tällä lämpöä ja valoa tuovalla
kynttilällä ei ole sukupuolta.
Hyvin toimii.
Pieni ystäväni sai kotona perheen ja ystävien kesken olla Lucia-neito. Hän sai ylleen valkoisen kaavun, punaisen vyön ja kynttiläkruunun, mikä toi valoa ja lämpöä hänen maailmaansa, jossa synkkyyttä aiheutti "kun muut ihmiset yleensä ajattelevat, että Lucian pitäisi olla tyttö". Hän puolestaan toi kasvot onnesta hehkuen valon ja lämmön meidän sydämiimme.
Me pidämme myös perinteisistä, pitkätukkaisista blondi-Lucioista, ihan kaikenlaisista Lucioista. Iloksemme olemme todistaneet myös laulavia tiernatyttöjä ja tummahipiäisiä joulupukkeja. Eläköön ihmisten ja perinteiden joustavuus!
Minä en harrasta joulukortteja. Olen laiska, pidän paperikortteja hieman epäekologisina, ja minusta tuntuu hirveän epähenkilökohtaiselta muistaa ihmisiä massatervehdyksellä.
Edellisellä tarkoitan sitä, että minulla on paljon ihmisiä, joita haluaisin tervehtiä – muutenkin kuin jouluisin – enkä osaa karsia pois ketään, ja vaikka osaisinkin, niin tervehdittävien määrä olisi edelleen sellainen, että joutuisin turvautumaan ostettuihin joulukortteihin, joihin kirjoittaisin persoonattoman hyvää-joulua-ja-onnellista-uutta-vuotta. Aikaa, rahaa ja henkilökohtainen assistentti, niin saisitte ystävät ja kumminkaimat sellaiset megatervehdykset että kuusesta oksat pois ja pala latvaa. Mutta ei.
Tämän äärellä lamaannun enkä siis tee mitään. Kortin korttia en askartele, osta, enkä lähetä. Ei, tästäkään ei tule itselle tyytyväinen ja hyvä mieli, mutta en ole asiaa vielä muutoin ratkaissut. En odota yhtään vähempää kuin jumalallista interventiota tähän ongelmaani, mutta vielä ei ole enkeli ilmestynyt ilmoittamaan asiasta mitään, ei ole sohva syttynyt yöllä tuleen ja Herra Sebaot sen kautta minulle puhunut.
Silti ilahdun, kun itselleni luukusta kortti tipahtaa, tai inboxiin sujahtaa e-kortti. Jopa joulutervehdystekstari tuntuu mukavalta. Minua on muistettu. Miksi minä en osaa? Miksi minä en pysty siihen – olkoonkin sitten hieman persoonattomaan – joulutervehdykseen? Pahuksen perfektionismi!
Jostain on aloitettava silloin, kun ei vaan osaa.
Asiaan tulee muutos än yy tee nyt! Ihan oma interventioni omaan ongelmaani.
Teille, jotka ette ole näin infantiililla tasolla joulutervehdysasioissa muistutus: Sähköiset joulukortit ovat perillä hetkessä, mutta etanaposti taitaa olla edelleen suosituin tapa lähettää joulutervehdys. Tällä viikolla lähtee vielä halvalla 15. päivään asti kotimaan sisäiset kortit, tsekkaa hinnat ja lähetysdeadlinet täältä.
Yritin ottaa megahienoa kuvaa nauhakengistä, mutta ajattelin, että tämä riittää.
"Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja", sanoi Johannes Kastaja Jeesuksesta.
Nöyryys on hyve, mutta kohtuus siinäkin.
Haluaisin sanoa Johannekselle: "Sinä olet arvokas, ja Jeesus olisi onnekas saadessaan juuri sinut avaamaan ja solmimaankin kenkiensä nauhat. Hän on onnekas saadessaan tuntea sinut. Sinä riität."
Join viime lauantaina kavereiden kanssa aika paljon, ja oli tosi kivaa. Avasin korkin myös keskiviikkoiltana yhden hyvän ystävän kanssa kahdestaan, enkä hetkeäkään katunut. Torstaina otin jo iltapäivällä töissä työkavereiden kanssa. Kollega veti tyhjään vatsaan kolme lasillista.
Tänään ajattelin aloitella kuudelta vähän isomman porukan kanssa. Ottaisko punaista vai valkoista? Siitä voisi vaikka vääntää jutun juurta seurueessa, että helpommin tutustuisi muihin juhlijoihin.
Tiedän jo etukäteen, että ensi keskiviikkona saan kurkun kostuketta heti aamupäivällä, enkä meinaa malttaa odottaa.
Juomani on täyteläinen, hapokas mutta hillittömän makea, marjainen, mausteinen, lämmittävä. Ehkä pippurinenkin. Neilikka maistuu selvästi. Julkisilla paikoilla paperin makuinen ja tulisen polttava. Lusikalla saa syödä mantelit ja rusinat pohjalta.
Arvaat jo, että juomani on glögi.
Juoma joka tuo joulumielen, lämmön pakkaspäivään, virkistyksen synkkään iltaan. Minulla täysin ilman alkoholia. Vain kuppi kuumaa ystävien seurassa joulun alla olevissa tilaisuuksissa, ja tunnelma on taattu.
Jouluglögin historia on epäselvä. No niin varmasti, etenkin terästetyn version. Mutta ei mennä siihen. Niissä asioissa kunkin pitää tuntea omat rajansa ja valintansa.
Glögiperinne on tullut meille ruotsin kautta, mutta vastaavia tapoja tunnetaan ympäri Eurooppaa. Kurkistetaan jännään legendaan katolisten maiden glögihistorian hämäristä. Tiedon tarjoaa vuodenkierron juhlien täsmällinen tuntija Pentti Lempiäinen teoksessaan Pyhät ajat:
Legendojen aikana käärmeillä
ei ollut maineenhallintaa.
Kolmantena joulupäivänä on ollut tapana juoda mausteista, kuumana tarjoiltua apostoli Johanneksen viiniä. Tarinan mukaan apostoli siunasi epäjumalaa palvovan papin ojentaman myrkkypikarin, jolloin myrkky livisti ulos käärmeen hahmossa, ja apostoli säilyi vahingoittumattomana. – Ok, kuulostaa melkoiselta liskojen yöltä...
Käärme esiintyy tässä paholaisen vertauskuvana ja tarinan opetukseksi tuli, että Kristuksen risti kukistaa pahan vallan.
Tarinansa päälle Lempiäinen sutkauttaa, että meidän glögimme eivät taida ajaa paholaista ulos, vaan pikemminkin raivata sille tilaa. Jos tunnet, että näin käy, kerro siitä Jepelle: paihdelinkki.fi/jeppe/
Olen viime aikoina tapaillut julkkiksia. Itse asiassa tunnen heidät jo lapsuudesta, mutta joskus ystävyys kehittyy rakkaudeksi, ja yhtäkkiä vanhan tutun näkeekin aivan uusin silmin. Olen aina ollut hieman maineen perään, ja nyt, kun nämä kaksi lapsuuden tuttavuuttani saivat julkista tunnustusta, päätin lämmittää suhdettani heihin aivan uudella otteella.
Pidän yksityiselämäni yleensä visusti omana asianani, mutta ihan näin meidän kesken kerron, että nämä ihastukseni palkittiin Vuoden vihanneksen arvonimellä tänä vuonna. He ovat lanttu ja nauris.
Lantun kanssa suhde on kehittynyt todella syväksi, kun taas nauriin kanssa etenemme melko hitaasti. Mutta näen hänessä paljon potentiaalia.
Lanttu ja nauris ovat vaatimattomia, maan alle kätkeytyviä mutta kestäviä kuten monet suomalaiset juurekset ovat. Arvostan molemmissa nöyryyttä ja sitä, kuinka heillä pysyvät juuret maassa kaikesta viimeaikaisesta tunnustuksesta huolimatta.
Ensikohtaamiseni lantun kanssa oli, kun en vielä osannut juurikaan puhua. Siellä hän oli kaikkien muiden kasvisten joukossa, kirkkaassa juureskeitossa. Jotenkin hän erottui sieltä puisevalla charmillaan, ja siitä alkoi kaunis tarinamme.
Ensikohtaamisen jälkeen lanttu on astunut elämääni raasteen muodossa laitoskeittiöissä, laatikkona jouluisin ja höyrytettyinä kuutioina lisäkkeenä ravinteleissa. Kuin huomaamatta hän on hiipinyt vatsalaukkuuni, ollut itsestään selvyys, mutta nyt haluan antaa hänelle ansaitsemansa arvon ja tehdä siitä julkista: Lanttu, minä rakastan sinua.
Nauris, sinua en vielä tunne kunnolla, mutta olen tässä mukana tositarkoituksella. Tahtoisin, että avaisit itseäsi hieman enemmän, en tiedä, mihin kaikkeen sinusta on, mutta rakkaudessa otan riskejä ja olen avoin ehdotuksille. Heittäytymistähän tämä on yhdessä! Onko sinusta ennemmin padaksi vai laatikoksi tai ehkä jotain ihan muuta? Voit luottaa minuun, tule sellaisena kuin olet, ja minä annan mahdollisuuden.
Teidän molempien tahdon tietävän, että minulla on muitakin juureksia, enkä taida kyetä monoamoriseen suhteeseen teidän kummankaan kanssa, mutta haluan, että kaikki on avointa välillämme. Siksi kerron, että tapailen säännöllisesti myös juuriselleriä, porkkanaa, punajuurta ja palsternakkaa. Minulla riittää rakkautta teille kaikille, joten mustasukkaisuus on aivan turhaa. Uskon, että yhdessä keitämme onnellisen sopan.
Nauris vastaa
Ehdotan tutustumista juurespadan merkeissä. Otan treffeille muutaman ystävänikin, mutta ymmärsin viestistäsi, että tämä ei ole sinulle ongelma. Ihanaa, että olet avarakatseinen.
Himoitsen heitä myös sipseinä.
Jouluna lanttu haluaa antaa itsensä laatikossa sinullekin:
Lanttulaatikko
1 kg lanttua
3-4 dl vettä
1 tl suolaa
1 dl korppujauhoja
2-3 rkl siirappia
2 dl soijamaitoa
½ tl inkivääriä
ripaus valkopippuria
ripaus muskottipähkinää
korppujauhoja pinnalle
Leikkaa lantut ohuiksi viipaleiksi ja kuori viipaleet. Keitä
lantut kannen alla suolalla maustetussa vedessä. Tarkista
keittämisen aikana veden määrä. Ota keitinvesi talteen ja
soseuta lantut nuijalla, sosemyllyssä tai monitoimikoneessa.
Lisää soijamaidossa turvotetut korppujauhot, siirappi,
mausteet ja vähän lanttujen keitinvettä. Kaada seos
öljyttyyn uunivuokaan. Painele lusikalla pinta aaltomaiseksi
ja ripottele pinnalle korppujauhoja.
Kypsennä uunin
alatasolla 175 asteessa 1-1½ h. Ole lantulle hellä kaikesta nuijimisesta ja soseuttamisesta huolimatta.
Kalapuikko on nähnyt maailmaa enemmän kuin minä. Enkä nyt puhu mistään viiksekkäästä miehestä, vaan pakastetusta eineksestä. Se on norjalainen, joka on käynyt Thaimaassa.
Elintarviketeollisuus on niin pitkälle hiottu prosessi, että tämä kannattaa. Kuljettaminen ja aasialaisten palkkaaminen kalankäsittelijöiksi on edullisempaa kuin jalostaa suomukyljet täälläpäin.
Minkälaista se kalapuikkokala on maailmalta palattuaan? Itse en ole tuore edes Tallinnan-reissun jälkeen.
Lähempänäkin olisi, mistä ottaa, mutta kun ei: Tilastojen mukaan suomalaisen syömästä kalasta on kotimaista alle puolet. Kiinnostava tieto on myös se, että mitä tahansa ulkomailta tulevaa kalaa syödään enemmän kuin kotimaista silakkaa, vaikka siitä saa tehtyä maistuvaa sushiakin.
Silakkalaatikko tuskin inspiroi, mutta himosilakka kuulostaa jo aavistuksen mediaseksikkäämmältä.
Virallisterveellinen ruokavalio ohjaa syömään kalaa kahdesti viikossa. No söitkö? Sitähän minäkin. Viimeksi taisin nähdä kalan lautasella omissa häissäni, ja siitä on muistaakseni kohta kuukausi.
Vaikka en ole varma, millä perusteella eläimen voi syödä, ei tunnu sekään asialliselta, että jokin kala on riesa, vähempiarvoinen tai roskakala samalla, kun yritetään kasvattaa tai kalastaa niin sanottuja arvokaloja. Varsinkin, kun maailmassa on alueita, joilla kalakannat ovat vähentyneet tai ruokaa ei ole ollenkaan.
Kala oli varhaiskristittyjen tunnus, josta aasinsilta eteenpäin: Jeesuksen posseen kuului pari kalastajaa, Pietari ja sen veli. Jeesuksen suosiollisella avustuksella he nostivat huikean saaliin, eikä siinä eroteltu kirjolohta tai särkeä. Kaikki kelpasi murkinaksi. Jokainen pikkusintti sai lähteä mukaan myös siinä vaiheessa, kun kaverit rupesivat kalastamaan ihmisiä.
Jos haluat miettiä omia kalajuttujasi, WWF on tehnyt kalaoppaan, joka ohjaa ympäristön kannalta kestäviin valintoihin.
Hemmetti, ei ole hanget korkeat nietokset, eikä vain valkeata joulua. Ei ole lumi peittänyt kukan kukkaa laaksosessa, ei täällä pääkaupunkiseudulla. No onkos tullut edes kesä talven keskelle? No ei ole. Kuka näitä joululauluja sanoittaa? Ei taatusti asu pääkaupunkiseudulla.
Pääkaupunkiseudulle tarvitaan aivan uusi joululaulurepertuaari. Tässä kannan oman räntäkimpaleeni kekoon. Sävelmää ei liene vaikea hiffata.
Tässä kesää talven keskelle
Kun maass' on märkä ja nuha kolmasti ja räntä maskaran valuttaa kun loska yltää jo sääriin asti ei korkkareilla voi ulkoilla käy ärräpäitä jos toisenkin suusta kun flunssa on, kun flunssa on
Pääkaupunkiseudun sää saattaa vaikuttaa hieman Jumalan hylkäämältä, mutta muuten meillä on täällä kaikkea eri nastaa, mitä ei ihan joka puolelta maata löydy, ihan aluksi vaikka laaja kulttuuritarjonta. Ja hengellinen elämä – voi tytöt, pojat ja kaikki määrittelemättömät – täällä on varaa valita, missä lahkossa kauneimmat joululaulunsa laulaa! Minäpä teille listaan, mutta äkkiä tarkastamaan päivämääriä, ettette missaa.
Jösses, näitähän on niin paljon, että listaan näitä vielä huhtikuussa, jos kaikki mielin saada kasaan. Onneksi jollain on välähtänyt, ja joululaulujen hoilotustilaisuuksia varten on tänä vuonna oma hakupalvelunsa, whoa! Kauneimmatjoululaulut.fi – sinne siis omaa mieltä tai viiteryhmää koskettavaa tapahtumaa etsimään. Ja hei kehäkolmosen ulkopuoliset, tämä palvelu on teillekin.
Älä pidä kynttilää vakan alla, vaan vinkkaa meille hyvistä tapahtumista!
Se joku, jolla välähti, on Suomen Lähetysseura, kiitos teidän, pääsen minäkin ennen huhtikuuta joululomia viettämään.
Tänään on itsenäisyyspäivä, ja sehän tarkoittaa juhlaa ja ennen kaikkea tanssia (kiitos sotineille, siellä menehtyneille ja kotirintamaväelle, emme ole teitä tämän mahdollistajana unohtaneet).
Presidentinlinnan parketilla näyttäisi aina olevan kovin ahdasta, joten kutsun saadessani (hei vaan seuraava pressa, tulen, jos kutsut) tuskin voisin vetää villejä breakdance-kuvioitani vaan huojuisin hillitysti partneriani vasten sen verran kuin ympärillä huojujat antaisivat myöten. Ja minähän tanssisin kaikkien kanssa, enempi on parempi. Tanssi, ah!
AntropologiJudith Lynne Hanna määrittelee tanssin seuraavasti: "...ihmisen käyttäytymistä, joka tanssijan
näkökulmasta koostuu merkityksellisistä, harkitusti rytmitetyistä ja
kulttuurin muokkaamista sanattomien ruumiinliikkeiden jaksoista, jotka
poikkeavat tavallisista liiketoiminnoista siinä, että liikkumiseen on
sisäinen ja esteettinen tarve"
Joo-o, pystyn allekirjoittamaan määritelmän helposti. Etenkin liikkumisen sisäinen ja esteettinen tarve puhuttelevat minua tässä määritelmässä. Parhaimmillaan tanssi on minun mielestäni nautittavaa itseilmaisua. Teen kehollani asioita, jotka tuntuvat kertovan jotain minusta, paljastan siinä joskus itsestäni sellaisia puolia, joita en ehkä osaa tai uskalla muuten kertoa.
Kuinka esteettistä venkuroimiseni julkisessa tilassa sitten on?
Kerronpa oivalluksestani: Satuin kerran paikkaan, joka oli jonkinlainen kuppilan ja yökerhon kombo. Tunnelma surrealistisuudessaan muistutti minua David Lynchin elokuvista ja oli ihan pakko varmistaa, lukiko jossain Twin Peaks. Ei lukenut.
Rohkeasti kohti erilaisuutta ja outoutta siis. Tilasin kupposen ja menin nurkkapöytään kyhjöttämään.
Toisessa nurkassa oli surullinen, neljän neliömetrin tanssilattia, jossa välillä saattoi nähdä pari ihmistä irroittelemassa listahittien tahtiin. Sitten dj teki ratkaisevan liikkeen: hän pani soimaan Bon Jovin You Give Love a Bad Name. Lattialle asteli yksi ainoa ihminen, nainen fleecepusakassaan, liian lyhyissä farkuissaan (tyylipoliisin huomautus) ja bootseissaan.
Mykistyneenä katselin, kuinka nainen eläytyi musiikkiin, antoi kaikkensa, ehkä liikaakin minun silmilleni. Tunsin oloni kiusaantuneeksi. Mutta samaan aikaan ihailin tuota naista. Hän uskalsi eläytyä, näyttää itsensä paljaana (ei, hän ei riisunut vaatteita), haavoittuvana muiden arvosteleville katseille, eikä hän välittänyt. Hänelle oli tärkeämpää olla hän itse kuin miettiä, mitä muut hänestä ajattelevat. Eikä hänen tanssinsa, olemisensa uhannut ketään.
Minun kiusallinen oloni oli minun ongelmani, josta onneksi pääsin melko äkkiä virittämällä empatiaosan aivoissani taajuuksille, joilla pystyin olemaan onnellinen hänen onnestaan siinä tanssilattialla, jossa hän silminnähden nautti omasta olemisestaan. Tulin itsekin onnelliseksi.
Kuinka esteettistä on siis minun parketilla kompuroimiseni? Ei sen niin väliä. Ei se ole keneltäkään mitään pois, kuinka typerältä minä näytän. Silmät kiinni, jos myötähäpeä on sietämätön tai empatia peliin ja nauttimaan toisen onnesta. Ja ennen kaikkea kaikki hus tanssilattialle omien kykyjensä mukaan itseään ilmaisemaan ja nauttimaan ihmisyydestä!
Jotta en aivan villiintyisi tanssiaiheeni kanssa, harrastun ja liitän loppuun täysin vapaaehtoisen kiitosrukouksen:
Kiitos Jumala, että annat meidän kaikkien tanssia siitä huolimatta, että usein niin tehdessämme olemme hieman outoja. Aamen.
Marttojen sanonnan mukaan näyttää siltä, että aion viettää jouluni kaapissa – ainakin siitä päätellen, mitä tahtia puunasin niitä viikonloppuna. Pyyhin keittiökaappien, eteiskaappien ja vaatekaapin päälliset ja ovet, työtason sekä kaappien ja työtason väliset laatat.
Järjestelin kaappien sisustaa uuteen uskoon ja avasin jopa liesituulettimen. Homma oli ihan mukavaa. Yllätin itseni löytämällä kaapin perukoilta tosi hienon kynttiläasetelman, jonka olin melkein unohtanut. Laitoin sen heti ikkunalle.
Tarinan tarkoitus ei ole saada sinua, joka et ole tällaiseen hullutukseen ryhtynyt, tuntemaan oloasi huonoksi. Tarinan opetus on vain itselleni: meillä tämä homma kannattaa tehdä kerran vuodessa. Kerran kahdessa vuodessa näytti olevan ihan liian harvoin. Tajusin, että kotini on näennäispuhdas.
Tästä se lähtee, taikka sitten ei.
Nämä kaverit eivät taatusti vietä jouluaan kaapissa: norjalaiset Arne Nerjordet ja Carlos Zachrison nimittäin koristavat kotinsa neulotuilla joulupalloilla. Heidän harrastuksestaan kerrottiin vastikään Helsingin Sanomissa.
Päätin kokeilla ohjetta kaiken siivoushuuman päälle – olisi kiva jos puhtaassa kodissa olisi vielä kauniita koristeitakin.
Alku lähti ihan hyvin käyntiin, mutta sitten erehdyin katsomaan Facebookin ryhmää Arnen & Carloksen joulupallokalenteri. Niin paljon palloja, niin vähän aikaa… Katsoessa muiden upeita luomuksia tuntuu, että oma pallonalku on aika surullinen väkerrys. Kukin kykyjensä mukaan sitten, niin.
Yksi Jeesuksen groupie, Martta, muistetaan touhukkuudestaan (jep, ilmeisesti se Marttaliiton arkkimartta). Maria taas istui hiljaa kuulostelemassa tapahtumia ympärillään. Kukin valmistautukoon Jeesuksen tai joulun tuloon tavallaan. Valmiiksi ei taida tulla kuitenkaan.
Voitaikinaleivonnaisten kruunaamaton stara, joulutorttu, on ensimmäisiä merkkejä tulossa olevasta juhlakaudesta. Samalla se on ehkä yksi suosituimmista leivonnaisista maassamme.
Joulutorttu. Huomaa herkullinen hillohuippu. Tämä yksilö oli erityisen hyvä.
Tähän kuivakan lehtevään tai rasvaa tiukkuvaan herkkuun voi törmätä työpaikan kokouskahveilla, ruokalan jälkiruokapäivänä, kaupan hyllyssä tai viimeistään ilmaisjakelulehden kannessa joulureseptejä etsiessään.
Joulutorttu symboloi tähtimuodollaan Betlehemin tähteä, joka osoitti Jeesuksen syntymäpaikan itämaan tietäjille. Toisaalta se on kuin ratas, joka kuvaa ajan kulkua, uuden kirkkovuoden alkua tai vanhan kalenterivuoden loppua. Torttuperinne on kulkeutunut meille Iso-Britanniasta.
Joulutorttuihin liittyy myös vahvoja muistoja lapsuudesta. Isäni napautti tortun sakarat kiinni vasaralla ennen hillosilmän lisäämistä. No, eivätpä todellakaan ponnahtaneet muodottomiksi uunissa.
Äiti puolestaan kokeili omenahillotäytettä ja puolikuun muotoisia torttuja, joihin hillo piilotettiin. Tortuista on siis moneksi – aidolla voitaikinalla kuulemma syntyy myös nyt ah, niin pop karppausversio.
Joillakin joulutortuilla herkuttelu alkaa jo loka-marraskuussa. Pääkaupunkiseudulla asuva, nimettömänä pysyttelevä pariskunta, Martti ja Katariina (nimet muutettu) kertovat:
”Teemme joulutorttuja jo lokakuussa. Ensimmäiseen adventtiin mennessä olemme syöneet ainakin kolme pellillistä.”
Tiedustelen, eikö se ole romanttista – kiireinen, IT-alalla työskentelevä pariskunta leipoo yhdessä, joulutunnelmoi ja käpertyy herkuttelemaan toistensa kainaloon sohvalle.
”Kissanvillat, tästä on romantiikka kaukana. Ylensyöntiä se on. Eikös se ollut yksi kuolemansynneistä?”
Kyllä. Tosin luterilaiset eivät luokittele syntejä. Torttuöverit eivät ole kristitylle, tai kenellekään muullekaan hyväksi. Suosittelemme pysymään kohtuudessa.
Yhteen pellilliseen joulutorttuja saat makoisan luumuhillon tekemällä sen itse, ilman lisäaineita. Eikä hilloa jää jääkaappiin odottelemaan kesän yli seuraavaa kertaa. Resepti on Kemikaalicocktailin Nooralta:
pari pussia kuivattuja luumuja
desilitra vettä (kannattaa liottaa luumuja vaikka yön yli)
ruokalusikallinen kanelia
vajaa ruokalusikallinen inkiväärijauhetta
Sekoita blenderillä tai sauvasekoittimella, ja käytä normaaliin tapaan. Nauti elämästä ja joulutortuista!
Ajattelin rutista vähän lisää pimeydestä. Minua näet vaivaa
joka vuosi erityisesti joulukuussa suuri alakulo. Kaamosmasennus – tuo kirottu
tauti vaivaa 1–2 prosenttia suomalaisista ja lievempi muoto kaamosrasitus 10–30
prosenttia. Siinä ei ole mitään järkeä evoluutioteoreettisesti, sillä näillä
leveyspiireillä elävillä olisi pitänyt suosia sellaisia geenejä, jotka panevat
ihmisen kiljumaan riemusta pimeässä, pimeää täällä näet riittää. Eikä nyt
kenenkään kannata ilakoida, että edellinen oli johdantoa kreationismia
puolustavaan puheenvuoroon. Sellaista ei tule.
Sen sijaan kerron siitä, kuinka olen yrittänyt ottaa kaamoskammotuksestani
niskalenkin. Eihän tällaista kukaan jaksa vuodesta toiseen: joka vuosi
kuukauden tai parin ajan herätyskellon soidessa tekee mieli kylpeä jonkin
sähkölaitteen kanssa. Helvetillistä vapinaa, rymistelen pitkin asuntoa hoiperrellen
ja kompastellen tasapainon rajamailla ja kyllä, uskaltaisin väittää, että
alkoholinkulutukseni on jopa keskivertoa vähäisempää. Eihän tällainen aamuinen
itsetuhoisuus ja kehon kontrolloimattomuus käy laatuun.
Viime vuonna törsäsin euroni valoon. Yksi luksi vastaa
yhden kynttilän liekin valoa, ja suurimmassa kirkasvalolampussani valovoima on 10 000 luksia. Se on pieni aurinko yksiössä kuulkaa.
Herätysvalossa lukseja on vain 250, mutta juju onkin siinä,
että herätysvalo kirkastuu hiljalleen kuin aurinko ikään, jolloin keho ei ole
herätyskellon soidessa shokkitilassa keskellä pimeää, hämillään siitä, että
miksi ihmeessä nyt pitäisi olla toimintavalmiina, kun päiväkään ei vielä
sarasta.
Tämä fosfori-Jeesus-lapsi hohtaa pimeässä.
Pakko myöntää, että nämä valot tekevät elämästäni aavistuksen mielekkäämpää. Lumevaikutusta tai silkkaa hölmön intoilua? Aivan sama,
koska minusta tuntuu joka tapauksessa paremmalta. Ehkä tänään, kun Verohallintokin on minua nähtävästi palautuksilla muistanut, hankin kirkasvalokuulokkeet, jotka tuovat valoa korvakäytävän kautta aivoihin.
Kuulostaa sopivan oudolta.
Joulukalenterien ensimmäiset luukut rapsahtelevat auki useammassa kotitaloudessa. Moinen aamukampa tarvitaan vain kovasti odotettavaan asiaan, tai miksei kovaan koitokseenkin.
Mistä sitten tiedetään, että joulu on silloin, kun se on?
Ajanlasku aloitettiin 500-luvulla, jolloin vuodeksi 0 valittiin Jeesuksen syntymävuosi. Sen ajoittaminen Raamatun tekstien perusteella onkin sitten hankalampi homma. No, vuosi sinne tai tänne – tämä on vasta alkua Raamatun tulkintaongelmissa.
Luukkaan evankeliumissa mainitaan Quiriniuksen maaherrakaudella toteutettu verollepano, joka on ajoitettu vuoteen 6 jKr. Se ei kuitenkaan sovi yhteen Luukkaan ja Matteuksen evankeliumeissa mainittuun Herodeksen hallintokauteen, sillä hän kuoli vuonna 4 eKr. Ja tässä vaiheessa ajoitusta meillä on siis mukana jo Raamatun ulkopuolisiakin lähteitä.
Auttaisikohan astronomia asiaa? Kirkas tähti johdatti itämaan tietäjät Jeesuksen luo, joten tähtitietelijät ajoitusapuun! Sopivaksi ilmiöksi on ajateltu esimerkiksi Jupiterin ja Saturnuksen kohtaamista vuosina 7 tai 6 eKr, joka saattoi aiheuttaa kirkkaan valoilmiön.
Jos edes Jeesuksen tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, niin miten sitten tiedetään vuodenaika? Pentti Lempiäinen esittelee teoksessaan Pyhät ajat joulun ajoituksen historiaa.
Egyptissä alettiin 200-luvulla viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa, mutta ajankohta oli nykyisenä loppiaisena, 6.1., muun muassa juutalaisen juhlaperinteen vuoksi.
Rooman valtakunnassa alettiin viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa 300-luvun alkupuolella, viimeistään vuonna 330. Varhaisin varma tieto perustuu roomalaiseen kalenteriin vuodelta 354.
Jeesuksen syntymäjuhla sijoitettiin Roomassa 25. joulukuuta vietetyn Voittamattoman auringon päivän paikkeille. Rooman hallitsijat tönäisivät Jeesuksella syrjään aiemmat valtakunnan suosittelemat jumalat: auringonjumalan, Mithran ja Jupiterin.
Täällä pohjoisessa vietettiin ennen kristinuskon tuloa, joulun aikoihin talvipäivän seisauksen jul-juhlaa. Siitä joulun nimi meillä.
Joulun ajankohta ja syy juhlia sitä eivät ole mitään itsestään selvyyksiä. Ei ole edes itsestään selvyys, että sitä vietetään. Mikä on sen merkitys sinulle, joka sitä vietät?
