Testasimme toimituksessa, mitä vuosi tekee omenalle.
Tulokset näette alla. Se pysyi yllättävän pitkään, noin puoli vuotta, jopa
syötävän näköisenä. Sitten se yhtäkkiä lysähti kasaan, kurtistui ja mustui.
Ennen ja jälkeen. Tässä sen ajan kulun huomaa. |
Oikein säilytettynä, vaikka kellarissa, pihapuun omenat säilyvät jouluun asti
iloisen punaposkisina. Mikäs sen ekologisempi kuusenkoriste kuin sellainen,
jonka voi pyhän päätteeksi pistellä poskeensa.
Marraskuussa luonto kuolee tai vähintään kömpii talviunille.
Marras-sanan alkuperä johtaa kuollutta merkitsevään indoeurooppalaiseen
sanaperheeseen, tietää Kustaa Vilkunan teos Vuotuinen ajantieto. Perimätieto kertoo,
että tänään, Antin päivänä, säiden pitäisi kääntyä kylmemmäksi. Ei kovin
dramaattista käännettä ole luvassa ainakaan Ilmatieteenlaitoksen perusteella.
Plussaa näyttää. (Lähde: Ilmatieteen laitos) |
Pakkaset ja lumet antavat odottaa itseään, toisin kuin viime
vuonna. Helsingin Sanomat esitteli lukijoiden kuvia, joissa kasvit eivät
näyttäneet tietävän marraskuusta mitään.
Pimeys saa eräät meistä nuutumaan ja keväällä taas
reipastumaan valon lisääntyessä. Valon ja pimeyden vaihtelu, vuodenajat, elämä
ja kuolema – ne ovat minusta syklejä tai spiraalia. Onko sillä jossain alku ja
loppu?
Kirkkovuosi tekee ympyrän. Loppu ja uusi alku vaihtuvat
yhdessä yössä ensimmäisenä adventtina. Joulu tulee joka vuosi. Onko se
ahdistavaa, kiireen täyttämää aikaa, riittämättömyyden tai ulkopuolisuuden
tunnetta? Vai onko se lepoa, uudistumista, odotettu pysäkki matkalla kohti
kevättä? Toivottavasti jälkimmäistä.
Omenan alamäki alkaa siitä, kun se irtoaa tai irrotetaan
puusta. Syksy on armoton. Sama voi käydä itselle, jos irrottautuu elämää
antavasta voimasta. Onneksi meillä on mahdollisuus ottaa uusi ote. Joka aamu on
armo uus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti